Söin tässä vähän aikaa sitten työkaverin tekemään kinkkupiirakkaa. Oli niin hyvää että piti selvittää resepti. Resepti oli hyvin suosittu, nimittäin Jonnan kinkkupiirakka.
Ohessa lähes identtinen resepti, niillä muutoksilla mitä kaapista löytyi eikä pippuria ole niin paljon kuin alkuperäisessä. Laskeskelin että juustoa tulee kokonaisuudessaan 1½ pussia.
Kiitos reseptistä Jonnalle!
Jonnan kinkkupiirakka, namnam! |
Jonnan kinkkupiirakka
Pellillinen
Pohja:
150 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä
Täyte:
300 g kinkkusuikaleita
1 paprika
1 purjosipuli
1 prk ranskankermaa
2 dl kevytkermaa
2 kananmunaa
½ tl suolaa
tujaus mustapippuria
4 dl juustoraastetta
Laita voi, vehnäjauhot, suola ja juustoraaste kulhoon ja nypi murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin lepäämään siksi aikaa kun teet täytteen.
Kuutioi paprika ja suikaloi purjosipuli. Kuullota kattilassa öljyssä pehmeäksi.
Laita uuni lämpiämään 225 C asteeseen.
Ota taikina jääkaapista ja levitä se leivinpaperin päälle pellille. Voit myös kaulia sen leivinpaperin päälle ja siirtää sen pellille. Pistele pohja haarukalla ja paista uunin alimmalla talossa 10 minuuttia.
Sekoita ranskankerma, kevytkerma ja munat. Lisää mausteet.
Ota pohja pois uunista ja pienennä lämpö 200 C asteeseen.
Ripottele pohjan päälle kinkkusuikaleet, kasvistäyte, juustoraaste ja lopuksi kermaseos. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.