Lauantai-iltana elokuun kuu möllötti suurena taivaalla. Maha oli todellakin täynnä ja mieli tyytyväinen. Tulimme elämäni ensimmäisestä
blogaanimiitistä Campasimpukan keittiöstä. Meitä oli taiteilijoita ja ruokataiteilijoita, kaikki hyvin nälkäisiä. Ja ruokaahan riitti!
Meidän keittiö osallistui tekemällä vihreää kuskusta ja päärynöitä valkoviinissä. Ohjeet ovat Ottolenghin perua.
Iso kiitos Campasimpukalle miitin järjestämisestä ja ihana oli tavata uusia ihmisiä! Mukana menossa oli
Campakeittiön lisäksi
Kivistön naiset, kaunis
masutoaitemu, Mallaspulla,
Minimibudjetin Ansku,
SoulKitchen sekä
Soppaa ja silmukoita.
Vihreä kuskus
16:lle nälkäiselle
n. 500 g kuskusta
6 dl kasvislientä
4 salottisipulia
4 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
300 g pistaasipähkinöitä, suolaamattomia
2 vihreää chiliä
120 g rucolaa
Yrttitahna
kourallinen persiljaa
hiukan korianteria
puntti rakuunaa
puoli punttia tilliä
kourallinen minttua
ainakin 1 dl oliiviöljyä, mieluusti 2-3 dl
Kiehauta kasvisliemi. Laita kuskus laakeaan kulhoon ja kaada päälle kasvisliemi. Anna vetäytyä 10 minuuttia.
Sillä välin viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista sipulit kullanruskeiksi ja pehmeiksi. Lisää suola ja juustokumina ja sekoita hyvin. Anna jäähtyä.
Poista pistaasit kuoristaan ja rouhi pähkinät. Viipaloi tai silppua chilit.
Laita yrttitahnan ainekset yhteen ja surrauta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa sileäksi. Sekoita tahna kuskusin joukkoon.
Lisää paistetut sipulit, rouhitut pistaasit, silputtu chili ja rucola. Sekoita kevyesti.
Päärynät valkoviinissä
16:lle
16 päärynää
1 1/2-2 l valkoviiniä
1 sitruuna
500 g sokeria
50 kpl kokonaisia vihreitä kardemumman palkoja
1/2 tl sahramia eli se pieni sahramipussi
ripaus suolaa
Tarjoiluun maustamatonta jogurttia
Kuori päärynät ja puolita ne. Kaada viini isoon kattilaan ja puserra mukaan sitruunan mehu. Lisää sokeri. Murskaa hieman kardemumman palkoja ja heitä mukaan kattilaan. Sekoita mukaan myös sahrami ja suola. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää päärynät. Niiden tulisi olla liemen peitossa - lisää tarvittaessa vettä. Kiehuttele 15-25 minuuttia, jotta päärynät pehmenevät. Kääntele välillä.
Ota päärynät pois liemestä ja siivilöi liemi. Keitä lientä kokoon, jotta saat paksuhkoa siirappia. Kaada päärynöiden päälle. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Tarjoa maustamattoman jogurtin kanssa.
...ja loppuun muutama ruokakuva...
 |
Valmiina miittiin |
 |
Campasimpukan ihanat tapakset |
|
 |
Kreolipottusalaatti |
|
 |
Nannan tomaattisipulisalaatti |
 |
Haukiburgereita tulossa |
 |
Vitello tonnato |
 |
Kivistön upeat canelet |
 |
Mallaspullan limetahnajuustokakku - nam! |