tiistai 14. kesäkuuta 2016

Latva-artisokka (Euro 2016)

Kauppareissulta löytyi latva-artisokkia. Yksi pääsi kotiin saakka, sillä mielessä on ollut kokeilla tätäkin kasvista. Ensisijaisesti artisokasta tulee mieleen sen valmistamisen vaikeus; kuinka veitsellä kihnutetaan sydän esiin ja se on sitten se herkku. Muistelen törmänneeni myös toisenlaiseen kokkaamiseen, jossa nautitaan myös artisokan lehdet dippaamalla ne voi-mausteseokseen. Vähän kuin italialaisten bagna cauda.


Koska nyt ei irronnut mehuja väkerryshommiin, leikkelin hieman artisokan lehtien päitä (ne terävät osat pois) ja keitin trimmattua kukintoa suolatussa vedessä noin puoli tuntia, eli sen verran pehmeiksi että lehti lähtee irti helposti.

Sekoitin pehmeään voihin hivenen raastettua valkosipulia ja dippasin lehtiä siihen. Myös bagna cauda (valkosipulia, öljyä, voita, anjovista eli sardellia) tai Vatsasekaisin Kilinkolin-blogin resepti toimii hyvin. Lopun artisokasta, eli osan lehdistä ja sydämen, jätin huomiselle. Siitä saa hyvän lounaspalasen perunasalaatin ja kananmunan kera. Lehdistä kannattaa syödä, tai oikeammin hampailla kevyesti riiviä se lähinnä varressa kiinni oleva, vaalea osa, sillä muu lehti on sitkeää. Artisokan sydämen päältä pitää ensin rapsutella karva tai parta pois, ennen kuin pääsee käsiksi itse herkkupalaan.

Eli ei niin vaikeaa sittenkään. Ja hyvää: suosittelen kokeilemaan. Kaupan tölkkiartisokat häviävät mennen tullen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti