perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lammasta paloise (Euro 2016)

Miten ihmiset päätyvät ostamaan keittokirjan? Mikä herättää mielenkiinnon? Kuinka moni ostaa kirjan sillä perusteella että vaikka Nigella sitä suosittelee? Tai moni seuraa, sanotaan nyt vaikka Anthony Bourdainin televisiosarjaa, rupeaa miettimään ovatko sarjan vieraat kirjoittaneet kirjoja, tutkivat asiaa ja päätyvät kurkkimaan keittokirjan sivuja ensin Amazonin kautta ja sitten päätyvät tilaamaan sen oman kirjakaupan kautta kirjahyllyyn? Mulle käy aina silloin tällöin näin.

Frederic Morinin ja David McMillanin Joe Beef-kirja on hankittu nimenomaan Bourdainin ohjelman innoittamana, enkä ole katunut. Sieltä on mm. oheinen paloise-resepti. Paloise on muunnos bearnaisekastikkeesta ja siinä käytetään minttua rakuunan sijasta. Kastike käy hyvin lihan kanssa. Lihana voi olla mitä vain, mutta kirjassa oli annettu esimerkki lammasmakkaroista, joita ei tehdä suoleen vaan massa paistetaan grillissä tai uunissa. Ajatelkaa mielummin lihapullia kuin makkaran tekemistä.

Kastikkeessa oioin hieman, mikä oli aika riskaabelia. En nimittäin käyttänyt vesihaudetta, vaan vatkasin kastiketta ihan kattilassa liedellä. Homma pysyi kasassa ja kastikkeen rakenteesta tuli hyvä. Maku oli aika kirpakka, vähän liiankin, sillä kastikepohja tehtiin kokonaan valkoviinietikkaan. Tätä voisi kyllä laimentaa hieman korvaamalla osan valkoviinillä tai vaalealla lihaliemellä. Muuten olen sitä mieltä että etikkaa tarvitsee olla kastikkeessa ihan maun takia. Ainakin lampaanliha tuntui tykkäävän etikkaisuudesta, tai niin minun makuaistini sanoi.

Söimme lammaspullia ja kastiketta edellispäivän keitettyjen pottujen kanssa, jotka olin käyttänyt uunissa lihapullien kanssa, kätevää.

Jäljelle jääneistä valkuaisista voi tehdä vaikka marenkia.

Lammasmakkaraa... eikun lihapullat.
Lammasta paloise

Lammasmakkarat tai ennemminkin -lihapullat
300 g lampaan/karitsan jauhelihaa
400 g porsaan jauhelihaa
1 1/2 tl suolaa
1 tl fenkolin siemeniä
2 valkosipulin kynttä
2 tl Sriracha-kastiketta tai Tabascoa muutama tujautus
1 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl kylmää vettä

Paloise-kastike
1/2 keltasipuli
1 dl valkoviinietikkaa
2 rkl kuivattua minttua
2 rkl kokonaisia maustepippureita
6 keltuaista
200 g voita
suolaa ja mustapippuria
tuoretta minttua

Lammasmakkarat tai ennemminkin -lihapullat
Laita uuni lämpiämään 225 C asteeseen.
Sekoita kaikki ainekset yhteen ja muotoile pitkulaisiksi lihapulliksi. Paista uunissa 20 minuuttia.

Paloise-kastike
Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata voi.
Laita sipuli, etikka, kuivattu minttu ja maustepippurit kattilaan ja kiehuta kovalla lämmöllä silloin tälloin sekoittaen, kunnes jäljellä on puolet. Ota liedeltä ja siivilöi. Ota liemi talteen ja heitä kiinteä massa biojätteeseen.
Vatkaa keltuaiset ja liemi yhteen kattilassa. Lämmitä keskilämmöllä ja vatkaa koko ajan. Kun kastike tuntuu lämpiävän ja hiukan ehkä sakenevankin liruttele sulatettu voi joukkoon koko ajan vatkaten. Kastikkeen tulisi saota. Ota pois liedeltä, mausta suolalla ja pippurilla. Silppua kastikkeeseen tuoretta minttua. Tarjoa heti tai ainakin aika pian, ettei kastike kehitä kuorta tai hyydy.

Kastikekin pääsi kuvaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti