tiistai 4. lokakuuta 2011

Paistetut muikut

Meillä on hyvä lähikauppa. Se ei ole meidän lähin ruokakauppa, mutta lähistöllä kuitenkin. Se on sopivan kokoinen ja sieltä löytää eksoottistakin ruokaa suhteellisen helposti. Tuoretiskillä on ilo käydä; löytyy lähiruokaa ja sesongin mukaan ja kala- ja lihamestarit ovat aina alttiita palvelemaan. Heiltä voi aina kysellä ruoanlaittoon liittyviä asioita. Voittaa toisinaan meidän perinteisen automarketin.

Eräänä päivänä piti saada kalaa. Puoliso polkaisi kaupalle ja sattui somasti, että kauppias oli saanut perattuja muikkuja. Olivat juuri tulleet kalastajalta, joten olivat taatusti tuoreita ja saimme ne suoraan takaovelta. Loistavaa! Puoliso paistoi hartaudella voissa ja minä haudutin kukkakaalia ja tein perunamuusin. Lapset söivät antaumuksella itsensä ähkyyn ja me isommatkin löysyttelimme vyötä.



Paistetut muikut

muikkuja
ruisjauhoja
suolaa
voita

Perkaa muikut. Sekoita suola jauhojen kanssa ja pyörittele kalat jauhoissa. Paista pannulla voissa rapeiksi. Voissa ei pidä pihistellä! Tarjoa perunamuusin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti