maanantai 27. huhtikuuta 2015

Mustikkakermahyytelö

Vuosittainen pakastimen tyhjäksisyönti on virallisesti aloitettu ja tavoitteena pakastimen sulatus ennen uutta marjakautta. Meidän pakastimen käyttö on mielestäni ollut järkevällä tasolla. Pakastin ei ole koskaan niin täynnä, etteikö sinne aina mahtuisi lisää pakasterasioita tai jopa kakkua. Guinnesskakku odotteleekin syömisvuoroaan, samoin erinäiset liemet ja keiton loput, jotka sinne laitettiin talvella.

Hyvin olemme syöneet myös pakastettuja marjoja. Lapsille menee marjat sellaisenaan tai vaikka jogurtin kanssa. Mustikoista olen tehnyt lähinnä mustikkakukkoa ja tällä kertaa myös kermahyytelöä, jonne lykkäsin lähes rasiallisen, noin kolme desiä, mustikoita. Oivallinen ja helppo jälkiruoka; hyytelöt ruokalistoille!


Mustikkakermahyytelö
3 dl (kuohu)kermaa
2 - 3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5-6 liivatelehteä
1 dl maitoa
3 dl mustikoita

Laita liivatteet kylmään veteen. 
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon molemmat sokerit. Kiehauta maito ja liuota siihen vedestä puserretut liivatteet. Anna jäähtyä vähän.
Sekoita liivatteinen maito kermavaahtoon ja sekä lopuksi mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, anna mustikoiden sulaa ensin.
Sivele vuokaan kasvisöljyä ja kaada sitten kermahyytelö vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Kumoa hyytelö tarjoilulautaselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti