keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Tagliatelle con guanciale, cipollotti e aspargi (Euro 2020)

Minä olen siitä yksinkertainen tai suoraviivainen ihminen, että pidän siitä että ainekset heitetään sekaisin ja tulos on maukasta. Voi olla, että tämä on myös mielentila. Tästä syystä italialaiset pastat käy hyvin mulle. Lisäksi pastat ovat pääsääntöisesti helppoja ja nopeita eli käytännöllisiä. Tämäkin resepti valmistui nopeasti lounaaksi, kaiken arjen kiireen ohessa. 

Resepti on yksinkertaisesti pastaa pekonin, tomaatin, ruohosipulin ja parsan kanssa. Ei kermaa vaan hyvät maut tuoreista aineksista. Sen verran jouduin muuttamaan, että käytin kesäsipuleita kun ruohosipulia ei ollut saatavilla. Hyvää oli!

Tagliatelle con guanciale, cipollotti e aspargi 
Kolmelle
Tagliatelle-pastaa
Ruohosipulia/1-3 kevätsipulia tms.
1 pkt amerikanpekonia
250 g parsaa
1 rs kirsikkatomaatteja
Suolaa, pippuria, öljyä

Kuori parsa ja katkaise kova osa pois ja pilko parsat 2-3 cm pätkiksi. Silppua pekoni ja sipuli valmiiksi. Puolita kirsikkatomaatit.

Laita parsat kiehuvaan veteen ja keitä 3 minuuttia, eli että jäävät vähän al dente. Ota pois vedestä ja anna valua. Laita pasta kiehumaan. 

Paista sillä välin pekoni. Lisää loppupuolella tomaatit ja sipuli. Paista ja anna tomaattien hajota. Lisää parsat, hauduta hetki, ja sekoita lopuksi mukaan pasta. Lisää öljyä ja mausteet. 

Sanotaan että la pasta non aspetta nessuno, pasta ei odota ketään, vaan ruokailija odottaa pastaa. Niin tässäkin: tarjoile heti!

La pasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti