perjantai 26. elokuuta 2011

Mustikka-rahkatorttu

Lisää mustikkareseptejä. Tässä on hyvä kakkupohja ja paistetun pohjan päälle on laitettu liivatteella hyydytetty mustikkarahka. Ihan kuin söisi mitä tahansa hedelmä- tai marjarahkaa kakun päällä. Tulipa heti mieleen, että tämän voisi tehdä pääsiäisaikaan: täyte olisi silloin tehty helpon pashan ohjeella eli rahkaa, kermavaahtoa, rusinoita ja sitruunamehua. Mietin, että tarvitseeko tämä välttämättä liivatetta, mutta rahkatäytettä on sen verran iso määrä, että luultavasti liivate on tarpeen. 

Tuhti kakku ja juhlava.
Mustikka-rahkatorttu
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

Täyte:
4 liivatelehteä
1 prk (200 g) rahkaa
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua
2 dl vispikermaa
200 g eli 4-5 dl mustikoita

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Lämmitä uuni 200 C asteiseksi.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa sekaisin. Sekoita jauhot ja hiutaleet keskenään ja lisää seokseen.
Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita päälle leivinpaperi ja painoksi vaikka kuivattuja herneitä. Paista uunissa keskitasolla ensin 10 minuuttia ja ota sitten herneet ja paperi pois. Jatka paistamista vielä 5-8 minuuttia jotta torttupohja saa hieman väriä. Anna jäähtyä.

Pane liivatteet veteen pehmenemään. Sekoita rahka ja sokeri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi (mikrossakin onnistuu hyvin) ja liuota siihen puristellut liivatteet yksitellen. Anna seoksen jäähtyä hieman.
Valuta liivateseos rahkan joukkoon. Vaahdota kerma. Lisää rahkan joukkoon kermavaahto ja mustikat varovasti käännellen.
Kaada täyte tortunpohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti