keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kisir - Turkkilainen tabouleh

Kisir on turkkilainen versio Lähi-Idän taboulehista. Sekä tabouleh että kisir tehdään bulgur-vehnästä, joskus kuskusista ja siinä on tomaattia, kurkkua, persiljaa, sipulia ja muita mausteita. Salaatti on erinomainen kesäkuumalla, mutta menee se muinakin vuodenaikoina hyvin. Kuten ylipäätään ruokien kanssa, myös tämä resepti muuttuu hieman alueelta toiselle mennessä. Adanassa, eteläisessä Turkissa, kisiriin laitetaan vettä, kun taas Syyrian rajalla bulgur-vehnä vaivataan maustetahnan kanssa pehmeäksi. Niin tai näin, kisir on suosittu ja sitä voi tarjota iltapäivän teen kanssa, mezenä tai helppona ja herkullisena salaattina.

Tästä versiosta jätin, jälleen, chilin pois pienten ruokailijoiden vuoksi. Erinomaista oli näinkin!

Kisir
4-6 henkilölle
1 1/2 dl kuskusta
1/2 vihreä tai punainen paprika
1 punasipuli
1/2 kurkku
3 tomaattia
1/2 tuore chili tai 1/2 tl chilihiutaleita
1 sitruunan mehu
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl öljyä
suolaa, pippuria
1 ruukku persiljaa
päälle fetajuustoa tms.

Valmista kuskus ohjeen mukaan (1 1/2 dl kuskusta ja sama määrä juuri kiehunutta vettä yhdistetään ja annetaan turvota). Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi, hienonna chili.
Yhdistä kaikki aineet ja anna maustua muutama tunti.
Lisää juusto ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti