tiistai 10. heinäkuuta 2012

Mangojogurttikakku - Arla Ingman kokeilussa

Kevähällä tuossa Arla Ingman tarjosi kevään uutuustuotteita kokeiluun. Makunystyröitä hellittiin mehuilla, juustoilla ja tuorejuustoilla ja jogurtilla.
Eräs satsi Arlan tuotteita
Mehut maistuivat oikein tuoreilta, hedelmälihaa löytyi ja mehuista löytyy myös terveysvaikutteisia versioita, joissa on maitohappobakteereja mukana. Tuorejuusto-osasto ensin hämmästytti, sitten ilahdutti: juustot olivat kaikki hyvin pehmeitä! Olen nimittäin tottunut siihen, että tuorejuusto on hyvin jämäkkää, jota sitten levitetään tai pehmennetään eri tavoin. Näistä tulee mieleen italialaisten mascarpone ja näitä on helppo heittää pastan tai keiton sekaan. Kuvassa on Valkosipuli & Yrtit -tuorejuusto, mutta testasimme myös Toscanan, josta löytyi mukavasti sattumia; tomaattia ja basilikaa, paprikaa ja kesäkurpitsaa.
Mozzarelloista mukaan kaupasta lähti valmiiksi viipaloitu versio, joka käytettiin pizzaan (tomaattikastike, mozzarellaa sekä kaapista löytynyttä juustoa raastettuna - olisi tarttenut vielä basilikaa).
Viimeinen pala pizzaa...

Grill cheese -grillijuustosta tein salaattia lihan kaveriksi. Täytyy sanoa, että grillijuusto oli todella suolaista, eikä omenan vähäinen makeus pystynyt sitä tällä kertaa kompensoimaan. Tarvinnee käyttää lisänä vaikka päärynää.
Grillijuustosalaatti
Grillijuustosalaatti
salaattia
retiisiä
omenaa
kurkkua
grillattavaa juustoa
suolaa ja pippuria
öljyä ja sitruunamehua

Huuhtele salaatti, pilko retiisit ja kurkku pienemmiksi, kuori omena ja viipaloi. Grillaa juusto kokonaisena molemmilta puolilta, jotta se saa hieman väriä. Leikkaa paloiksi ja yhdistä salaatin ainekset. Mausta.

Juustoahan meidän perheessä kuluu hyvin. Joskus arkijuustona on tavallista edamia, yleensä kuitenkin jotakin kermajuustoa. Gouda on ikisuosikki, jota pitää olla varsinkin jouluna. Emmentalia ostamme harvoin ja sen lisäksi perhettä jakaa home ja savu; minä pidän homejuustoista, puoliso ei. Puoliso pitää savujuustoista, minä en. Tätä ajatellen testissä ollut Kadett Original, joka on kypsynyt 13 viikkoa, on maukasta. Vielä kaapissa odottaa Wästgöta Kloster Röd, portsalut-juusto.

Ja viimeisenä mainittakoon Luonto+ mangojogurtti. Maistelin tätä jo aiemmin, melko pian kun tuote tuli markkinoille ja tykkäsin kovasti. Maku on mangoinen eikä liian makea. Tällä kertaa halusin tehdä siitä jotain ja tuloksena oli mangojogurttikakku. Kyseessä on keksipohjainen tuorejuustokakku, johon on käytetty jogurttia raikastamaan. Inspiraatiota hain mm. Mimmin keittiöstä.
Unelmainen mango

Mangojogurttikakku
Pohja:
175 g digestivekeksejä
50 g sulatettua voita

Täyte:
3 dl mangojogurttia
200 g maustamatonta tuorejuustoa

7 kpl liivatetta
2 rkl vettä tai sitruunamehua
2-3 dl mangososetta
2 dl kermaa

Kiille:
1 dl vettä
1 1/2 dl hyytelösokeria
2 1/2 - 3 dl mangososetta

Pohja: Murskaa keksit hienoksi ja lisää sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja vuoraa irtopohjavuoka muruseoksella. Laita kylmään odottelemaan täytettä.

Täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mangojogurtti ja tuorejuusto yhteen.
Kuumenna vesi tai sitruunamehu ja liota liivatelehdet kuumaan nesteeseen yksitellen. Anna jäähtyä hetki ja lisää neste mangososeen joukkoon. Sekoita hyvin ja kääntele se sitten tuorejuusto-jogurttiseokseen.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita varovasti täytteen joukkoon.
Kaada täyte keksipohjalle ja anna hyytyä tunnin verran jääkaapissa.

Kiille: Kun kakku on hyytynyt, kuumenna vesi ja mangosose kattilassa. Lisää hyytelösokeri sekoittaen kunnes sokeri sulaa joukkoon ja liemi kirkastuu. Anna kiilteen jäähtyä hieman ja kauho kakun päälle. Kiilteen tulisi olla haaleaa, jottei se sulata kakun täytettä muttei myöskään jämähdä kattilaan.
Anna asettua kylmässä mielellään seuraavaan päivään (Itse en antanut olla kuin tunnin, joten kiille ei ollut ehtinyt jähmettyä kunnolla).


2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä! Erityisesti tuo mangojogurttikakku!

    VastaaPoista