lauantai 19. joulukuuta 2015

Jälkiruokakuskus

Jos nyt ajattelisitte hieman muuttavanne perinteistä jouluriisipuuroa, niin kokeilkaapa jälkiruokakuskusta. Resepti herätti kiinnostusta, sillä en ole ennen törmännyt makeaan kuskusruokaan ja maistettuani mieleen tuli heti joulupuuro, mutta hieman eri muodossa.

Granaattiomenan siemenien käsittely hyvissä ajoin pehmentää siemenet. Kyseinen tapa on minulle ihan uusi ja todella käyttökelpoinen. Yleensä siemenet narskuvat hauskasti hampaissa ja tuovat ruokaan tekstuuria, mutta tässä reseptissä siementen pehmeys oli ihanaa.

Ohje on kirjasta The Food of Morocco.


Jälkiruokakuskus
1 granaattiomena
2 rkl appelsiinimehua
(1 rkl appelsiininkukkavettä tai ruusuvettä)
suolaa ja valkopippuria
hyppysellinen pomeranssinkuorta
1/2 dl sokeria
200 g kuskusta
25 g voita
kanelia
suolaamattomia pistaasipähkinöitä, paahdettuja pinjansiemeniä tai mantelilastuja

Halkaise granaattiomena. Ota kulho ja kunnon ote yhdestä puolikkaasta, leikkauspinta alaspäin kulhoon. Mätkytä kuorta puukauhalla, jotta siemenet lentelevät kulhoon. Toista toiselle puolikkaalle.
Lisää siementen joukkoon mehu, kukkavesi jos käytät, hieman suolaa ja pippuria, pomeranssinkuori ja sokeri. Sekoita kevyesti ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi ja sekoita kuskusryynien joukkoon. Kaada keoksi tarjoiluastiaan. Koristele granaattiomenan siemenillä, kanelilla ja pistaasipähkinöillä. Siivilöi päälle runsaasti tomusokeria ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti