Pörkölt tarkoittaa paahdettua ja kyseessä on gulassintapainen, paprikalla maustettu lihapata. Erona on, että pörköltissä on vähemmän nestettä eli kastike on hyvin paksua, ja puristit sanovat ettei siihen tulisi lisätä jauhoja, smetanaa tai tomaattia. Usein pörkölt ja paprikash, joka on kevyempi paprikainen ruoka, yleistetään gulassiksi, mikä tietenkin on virhe. Ja pelkäänpä että minäkin menen näissä sekaisin, korjatkaa tietävämmät!
Mutta pörkölt-reseptiin. En ole puristi, joten tähän reseptiin tuli sitten kaikkea ja tulos oli todella hyvä ja maukas! Tein oman pään mukaan ja ostin kaupasta karjalanpaistilihat, sillä niitä oli sopivasti tarjolla. Lientä riitti hyvin, eli seuraavalla kerralla täytyy haudutella loppuaika ilman kantta jotta liemi tiivistyy. Söimme tätä fusillien kanssa, mutta yhtä hyvin tähän sopii nuudelit tai keitetyt perunat.
Jó étvágyat!
Todella hyvää, yksi suosikeistani! |
Pörkölt
700 g naudanlihaa, palapaistia tms.
1 pkt amerikanpekonia
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 vihreä tai punainen paprika
3 isoa tomaattia
2 ½ dl punaviiniä
5 dl lihalientä
3 rkl paprikajauhetta
1 tl chiliä
½ tl kuminansiemeniä, morttelissa karkeasti jauhettu
2 rkl fariinisokeria
3 laakerilehteä
1 rkl tomaattipyreetä
1 ½ tl suolaa
mustapippuria
tuoretta persiljaa
Tarjoiluun: smetanaa
Paistamiseen pari nokaretta voita sekä vehnäjauhoja
Kuutioi pekoni valmiiksi. Kuutioi paprika ja tomaatit. Silppua sipuli ja valkosipuli. Tee lihaliemi valmiiksi jos käytät valmiskuutiota.
Ota iso kattila tai kasari ja ruskista naudanliha voissa. Lisää lopussa pekoni ja sipulit ja paista, että pekoni hieman ruskistuu ja sipulit pehmenevät. Ripottele päälle parisen ruokalusikallista vehnäjauhoja ja anna paistua hetken aikaa, jotta saat suuruksen.
Lisää paprika ja tomaatit sekä lihaliemi, punaviini ja kaikki muut mausteet paitsi persilja. Kiehauta ja sekoita tasaiseksi. Laita kansi päälle anna porista lempeällä lämmöllä 2½-3 tuntia. Tarkista maku ja jos lientä on paljon, kiehuta kokoon. Ripottele päälle silputtu persilja.
Tarjoa munanuudeleiden tai keitettyjen perunoiden kanssa. Lusikoi päälle smetanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti