Heipä hei ja hyvää päivää mökiltä kännykän kautta. Long time, no see. Näemmä joka vuotinen jonkinmoinen ruokapostaus tulee aina näin heinäkuussa. Siihen on syynä naisten mömmöm-jalkapallokisat, jotka tänä vuonna potkitaan toisell' puolen palloa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Näissä kisoissa aikainen lintu nappaa madon eli ottelut ovat hyvin aamu(yö)painotteisia. Käy siis yövuoron tekijöille jos työ antaa seuraamisen periksi. Tänään katselin alkuosan Australia-Irlanti ottelusta ja kuorin samalla kiivejä. Kiivit tuli hilloon jota voi syödä vaikka paahtoleivän tai croissantin kanssa. Vaikka kiivi mielletään käytettäväksi makeisiin ruokiin, voi siitä tehdä myös salsaa, chutneyta, korealaista kastiketta tai lisätä vaikka lammaspiiraisiin.
Kiivit mökillä |
Uuden-Seelannin kiivihillo
1 sitruuna
1 dl vettä
3 dl sokeria
Kuori ja palastele kiivihedelmät kattilaan. Purista sitruunanmehu mukaan ja lisää vesi ja sokeri. Kiehuttele puolisen tuntia välillä sekoittaen.
Jos haluat, voit survoa tai surauttaa kiivit sauvasekoittimella sileäksi.
Kaada kahteen puhtaaseen ja kuumaan hillopurkkiin ja sulje. Anna jäähtyä ja nauti vaikka leivän tai lettujen päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti