sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Bouchon (France 2019)

Bouchon tarkoittaa pullonkorkkia, viinipullon perinteisen korkin muotoa. Bouchon-leivonnaisissa nimitys tulee leivonnaisen muodosta eli se on yläosastaan paisunut verrattuna alaosaan. Oikeaoppisesti bouchonit tulisi tehdä pienissä, suorareunaisissa vuoissa, timbaalivuoissa, mutta minä käytin muffinssipeltiä ja se toimi oikein hyvin, vaikkei niistä tulleetkaan ihan muodoltaan bouchon.

Pullonkorkkimuffinssi

Leivonnaiset ovat tuhteja, todella suklaisia suklaamuffinsseja, kuin brownieseja. Taikina on herkullista - ensi kertaa mietin tosissani, että jatkanko paistamiseen vai syönkö taikinan!

Paistoin ensin ohjeen mukaan 25 minuuttia, mutta leivokset olivat vielä keskeltä raakoja. Ei sillä, mietin jo taikinaa tehdessä että ihan hyvin voisin syödä taikinan paistamatta, nammmm! Lisäsin ohjeeseen liitetyn viiden minuutin lisäajan, mutta loppujen lopuksi paistoin yhteensä 35 minuuttia. Se oli hieman liikaa, sillä olisin toivonut hiukan lisää mehevyyttä. Kannattaa siis tarkkailla 25 minuutin jälkeen ahkerasti.

Resepti on Thomas Kellerin kirjasta Bouchon.

Joko saa?



Bouchon
12 kpl
kukkurainen 1 1/2 dl vehnäjauhoja
2,3 dl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
3 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
300 g voita tai leivontamargariinia
150 g suklaata

Tarvitset myös 12-koloisen muffinssivuoan ja tomusokeria koristeluun.

Laita uuni lämpiämään 175 C asteeseen. Voitele muffinssivuoka ja jauhota vehnäjauholla. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan.

Yhdistä kulhossa vehnäjauhot, kaakao ja suola. Sulata voi. Rouhi suklaa.

Riko kananmunat toiseen kulhoon ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi 3 minuuttia. Lisää sitten jauhot ja sulatettu voi vuorotellen kolmessa osassa. Sekoita välillä.
Lisää suklaarouhe ja pyöräytä sekaisin.
Jaa taikina muffinssivuokaan.
Paista leivonnaisia 25-35 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla. Tikun tulisi olla puhdas, mutta mahdollisesti sulanutta suklaarouhetta tarttuu tikkuun.

Anna jäähtyä vuoassa muutama minuutti. Käännä sitten vuoka toisinpäin leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä kokonaan vuoka ylösalaisin. Irrota leivonnaiset vuoasta ja ripottele päälle tomusokeria.

Tarjoa bouchonien kanssa jäätelöä.

Mmmmmm








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti