keskiviikko 1. elokuuta 2012

Virtolainen kalakukko

Tämä resepti löytyi 2000-luvun alussa paikallislehdestä (Suomenselän Sanomat), josta puoliso sen nappasi talteen. Aikanaan erikoinen kalakukko pääsi kokeiluun ja totesimme, että tätä tehdään toistekin. Vuosien varrella sitä onkin ahkerasti tehty, tarjottu vieraille ja viety jopa nyyttäriajatuksella häihin.
Resepti on loistava ja kerrassaan helppo, joskin paistaminen vie aikaa, mutta niinhän kaikki hyvä vie aikaa. Alimmasta ruisleipäkerroksesta tulee lähes karamelisoitunut herkkupala ja kalakukko on hyvin tuhtia tavaraa muutenkin. Suosittelen lämpimästi!

Virtolainen kalakukko
2 kukkoa

4 pkt revittyä ruisleipää (esim. revittyä ruisleipää)
n. 800 g perkaamatonta muikkua tai muuta pikkukalaa (eli n. 500 g perattua)
n. 200 g pekonia tai siankylkeä
200 g voita
suolaa

Perkaa muikut.
Voitele ruisleivän pohja ja lado kerroksittain muikkua, suolaa ja pekonia.
Voitele seuraava ruisleipä molemmin puolin ja aseta seuraavaksi kerrokseksi. Jatka muikuilla ja pekonilla ja päälle taas uusi ruisleipä. Lado jälleen muikut ja pekoni.
Laita lopuksi voideltu ruisleipä kanneksi, eli kukosta tulee nelikerroksinen.
Paina tiiviiksi ja kääri kahteen folioon ristikkäin.
Paista 200 C asteessa kaksi tuntia ja vielä 100 C asteessa tunti.
Anna jäähtyä painon alla. Leikkaa kuin kuivakakkua.

7 kommenttia:

  1. Ai juu! Riippuen siis revityn ruisleivän määrästä, kukon voi tehdä kolmi- tai nelikerroksiseksi. Meillä siis on useinmiten tehty tätä nelikerroksista.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä! En ole ennen kalakukkoa tehnyt, nyt tuli mieli..:)

    VastaaPoista
  3. Onko puolisosi Virroilta kotoisin? Itse olen siitä naapuripaikkakunnalta. :-)

    VastaaPoista
  4. Juu, puoliso on paljasjalkainen Virtolainen ja kyllä minäkin siellä olen koulut käynyt.
    Tässä sen taas näkee: maailma on pieni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kappas! :-D Virrat on itsellekin aika tuttu paikka, kun on tullut käytyä siellä monasti nuorempana kaupoilla vanhempieni kanssa. :D Joskus käytiin Perinnekylässä syömässä. Sitä ei olekaan tullut tehtyä todella pitkään aikaan. Onkohan siellä vielä lounasta tarjolla?

      Poista
    2. Perinnekylässä on edelleen toiminnassa Mikontalon ravintola. Sieltä saa runsaan lounaan ja viikonloppuna on katettuna perinteinen hämäläinen pitopöytä. Ai että, oikein nälkä tulee...

      http://mikontalo.fi/Mikontalo.php

      Poista