sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Yassa poulet (Russia 2018)

Tänä vuonna mömmmömkisoissa pelaa myös Senegal, tuo läntisen Afrikan helmi. Se on pelannut mm-kisoissa vasta kahdesti ja nyt heillä on vastassa H-lohkossa vahvat Puola ja Kolumbia sekä Japani. Senegalista lähinnä tulee mieleen lähetystyö ja musiikki ja että siellä puhutaan ranskaa ja sereriä.

Kisakeittiö kokkasi ja tarjoili ensimmäistä, mutta toivon mukaan ei viimeistä kertaa elämässään senegalilaista ruokaa. Mututuntumalta senegalilainen ruoka vaikuttaa lempeän mausteiselta, muttei liian tuliselta. Vaikka kalaa suositaan paljon tein suosittua ja suomalaisittain helppoa yassa-kanaa, jossa kana marinoidaan mausteissa ja paistetaan sitten yhdessä sipulin ja happamien ainesten kanssa kastikkeeksi. Osa sipulista saostuu hyväksi kastikkeeksi ja tuo syvyyttä, joten sitä kannattaa silputa mukaan paljon, jopa enemmän kuin ohje vaatii. Kastike on hapan, lähes rajoilla onko liiankin. Asiasta innostuneet voivat googlettaa yassa poulet ja verrata reseptejä. Tämä on Saveur.com sivulta.

Jos et katso kisoja juuri nyt, niin laita soimaan Fatoumata Diawaran tunnelmallinen albumi Fatou. Hän on kyllä malilainen, mutta en nipota turhia, kun meininki on hyvä.


Yassa poulet


Yassa poulet
1/2 dl omenaviinietikkaa
1 dl limemehua
2 rkl raastettua inkiväätiä
1 limen kuori raastettuna
2 tl mustapippuria
1/2 tl cayennepippuria, tai maun mukaan vähän enemmän
6 valkosipulin kynttä
2 sipulia
2 porkkanaa
1/2-1 punainen chili
1 laakerinlehti
suolaa
maustepippuria
noin 1 kg maustamattomia kanankoipia tms.

Hienonna sipulit, kuori porkkanat ja paloittele kolikoiksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna. Raasta limen kuori.

Yhdistä viinietikka, limemehu, inkivääri, limen kuori, pippurit, sipulit, porkkana, chili, laakerinlehti, suola ja tupsaus maustepippuria. Pistele kanankoipiin veitsellä reikiä, jotta marinadi ulottuu syvälle. Laita koivet marinadiin, pyörittele vähän että peittyvät hyvin. Anna maustua jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

Kuumenna iso paistinpannu ja lorauta siihen öljyä. Ota kanat pois marinadista ja säästä liemi. Ruskista kanat pannulla huolellisesti ja kaada marinadi pannulle. Kiehuttele kannen alla ainakin puolisen tuntia, kunnes kana on kypsää. Anna sipulien saostua ja karamelisoituakin lopussa. Tarkista maku. Tarjoa riisin kanssa.

Keittiökaverit Tansaniasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti