lauantai 15. kesäkuuta 2024

Parsaperhoset (Euro 2024)

Kävin iltasella kaupassa ja kotiintullessa oli jo aika myöhä ja kaikkien vatsat kurnivat tyhjyyttään. Näin uumoilinkin ja tein suunnitellusti pastaa, joka valmistuu nopeasti - ja kuittaa samalla Italian osuuden kisakeittiössä.

Pastan nimi on farfalle con aspargi ed erbe, mutta nimesin sen samoin tein ihan vain parsaperhoseksi, onhan siinäkin farfalle ja aspargi. Ohje on Saku Tuomisen Aglio & Olio -keittokirjasta (tietenkin). Se ei sisällä mitään määriä, vaan ainoastaan antaa ohjausta mitä aineksia kannattaa yhdistää. Alla oleva on siis se, miten minä tein. 

Kokeilin ohjetta ensimmäistä kertaa ja se sai hyväksyvää hyminää perheeltä, joten tätä saatetaan tehdä toistekin!

Farfalle con aspargi ed erbe

Parsaperhoset

Valkosipulia
Oliiviöljyä
Vihreää parsaa
Voita
Kermaa
Yrttejä (esim. basilikaa, oreganoa ja persiljaa)

Laitoin farfallet kiehumaan suolattuun veteen. Pastaa oli yli puolen pussin eli 300 g.

Pilkoin kolme valkosipulin kynttä ja kuullotin öljyssä. Enemmänkin olisi saanut olla. Parsan leikkasin sentin paksuisiksi renkaiksi ja otin nuput erilleen. Lisäsin palat nuppuja lukuunottamatta pannuun ja heitin perään "isokokoisen kuapaisun" voita. 

Kun voi oli sulanut, kaadoin joukkoon kermaa ainakin desin, ja annoin kiehua. Parsa kypsyy yleensä alle 10 minuutissa. Kerma alkoi haihtua mikä on ihan ok. 

Mulla oli persiljaa ja basilikaa tuoreyrttinä ja napsin sieltä täältä lehtiä, arvelisin että 1/3 kaupan ruukkuyrtistä. Kuivattu pizzamauste korvasti oreganon, jota laitoin yhden tupsauksen. Lisäsin siis lopuksi silputut yrtit ja parsannuput pannulle. 

Kun nämä olivat lämmenneet, valutin pastan ja yhdistin kastikkeeseen. Maustoin vielä suolalla ja söimme pastan hyvällä halulla parmesanin kanssa.  


...ja sama ylhäältä kuvattuna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti