maanantai 16. tammikuuta 2012

Muffinssit kanelilla ja ruskealla voilla

Smitten Kitchen-blogin kirjoittaja on suuri "poltetun voin" ystävä. Niin taidan olla minäkin, sillä ruskean voin maku on taivaallinen leivonnaisissa. Nämä muffarit löytyivät kyseisestä blogista ja ovat kyllä ihania. Jujuna on juuri tuo ruskea voi, jossa muffarit dipataan ennen sokeria ja kanelia.

Ruskea voi eli beurre noisette on sananmukaisesti käännettynä hasselpähkinävoita. Pähkinöiden kanssa yhteistä on ainoastaan väri ja pähkinään vivahtava maku. Leivonnaisiin, kuten kakkuihin ja kekseihin ruskea voi tuo tietynlaista kinuskista makua. Sen lisäksi ruskeaa voita käytetään kalan, kanan ja kasvisten kanssa antamaan sekä makua että rapeaa pintaa. Eräs kotikokki kertoi tehneensä vahingossa ruskeaa voita (voi jäi pannulle hieman liian pitkäksi aikaa), mutta päätti sitten kuitenkin paistaa pihvinsä siinä. Tulos oli erinomainen.

Alkuperäinen muffariohje täällä.
Kanelisokerikuorrutteiset muffinssit
10-16 kpl
Kuorrute:
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kanelia
75 g voita

Muffinssit:
75 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 1/3 dl piimää

Aloita kuorrutteesta ja sulata voi kattilassa. Anna porista keskilämmöllä, kunnes voi muuttuu ruskeaksi. Jäähdytä.

Laita uuni lämpenemään 175 C asteeseen. Sekoita lautasella sokeri ja kaneli.

Vatkaa muffinsseja varten sokeri ja voi yhteen. Sekoita kananmuna joukkoon. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen piimän kanssa taikinaan. Pyöräytä sekaisin.
Täytä muffinssivuoat lähes täyteen ja paista uunissa 12-14 minuuttia.

Kun sormesi kestävät, ota muffinssi, pyöräytä ensin ruskeassa voissa ja sitten sokeri-kaneliseoksessa. Anna jäähtyä ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti