sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kaappikuskus

Tämä on juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää: ainekset ovat just mitä kaapista löytyi. Hyvää tuli. Söimme tämän kylmänä eli salaattimuotoisena.

Kaappikuskus
2 paprikaa
200 g kirsikkatomaatteja
2 porkkanaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
öljyä, suolaa, sokeria, sitruunamehua
3 dl kasvislientä
2 1/2 dl kuskusta
n. 1 dl tomaattikastiketta (ihan peruspastakastike, tai käytä 1/2 dl ketsuppia tai purkki pyreetä)
1/2 tl kanelia
1/2 dl rusinoita
voita
(pari säilöttyä limelohkoa)
pätkä kurkkua
suolaa, pippuria, ripaus cayennepippuria
(granaattiomenan siemeniä)

Lämmitä uuni 175 C asteeseen.
Lohko paprikat ja poista siemenet. Halkaise kirsikkatomaatit, lohko sipuli pieneksi. Kuori porkkanat ja viipaloi. Jätä valkosipuleihin kuoret. Laita edellämainitut kasvikset uunipellille ja pirskota päälle öljyä ja sitruunamehua ja mausta suolalla ja sokerilla. Paahda kypsäksi. Siinä menee puolesta tunnista tuntiin. Anna jäähtyä ja kuori paprikat jos tunnet siihen kutsumusta. Pilko paprikat.

Kiehauta kasvisliemi ja lisää tomaattikastike, rusinat ja kaneli. Lisää kuskusryynit ja voi ja anna hautua kypsäksi. Sekoita varovasti haarukalla irtonaiseksi.

Yhdistä kuskus ja paahdetut kasvikset. Puserra paahdetut valkosipulit mukaan (ja hienonna limelohkot). Kuutioi kurkku ja heitä mukaan. Maistele ja mausta. Koristele granaattiomenan siemenillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti