torstai 8. joulukuuta 2011

Minttusuklaakaakao

...eli Marianne-kaakao. Suklaalinjalla siis edelleen.

Maailmasta löytyy noin 1200 eri lajia minttua, joista tärkeimmät ovat viherminttu (spearmint) ja piparminttu (peppermint). Mentoli, minttuöljy, tulee minttukasveista ja mm. lääketeollisuus hyödyntää sitä useissa eri tuotteissa: pesemme hampaamme minttutahnalla, lievitämme kurkkukipua mentolikaramelleilla ja monissa lääkkeissä se on makuaineena. Minttu on myös luonnollinen lääke: minttuteellä sanotaan olevan nesteitä poistava teho ja minttuöljyä käytetään hyönteisten karkottamiseen ja puremiin. Ruoanlaitossa minttua käytetään tuoreena ja kuivattuna yrttinä etenkin lammasruokien kanssa, mutta myös jäätelöissä, karamelleissa, hyytelöissä ja teessä. Alkoholijuomissa mintunmakua saa nauttia mojitossa ja grasshopperissa.

Mutta ei mojitoa tällä kertaa, vaan minttusuklaakaakao. Kaakaoon saa makua monella eri tavalla. Joukkoon voi sulattaa maustettua suklaata, lisätä makusiirappia tai alkoholia. Tässä reseptissä on käytetty rouhittuja Marianne-karamelleja, mutta voisin kuvitella, että Pätkis-suklaa kävisi myös loistavasti. Jos jouluna lahjasäkistä tulee tänä(kin) vuonna After Eightia, voisin testata minttukaakaon myös sillä.


Minttusuklaakaakao eli Marianne-kaakao
kahdelle
4 tl kaakaojauhetta (leivontaan käytettävää, makeuttamatonta)
2 rkl sokeria
4 dl maitoa
5-8 Marianne-karkkia

Päälle:
kermavaahtoa
ripaus kaakaojauhetta

Laita Mariannet pussiin ja kauli rikki tai rouhi muulla tapaa. Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna hämmentäen, jotta karkit ja sokeri sulaa.
Kaada mukeihin ja koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti