tiistai 10. heinäkuuta 2018

Welsh rarebit (Russia 2018)

Fergus Henderson on nero.

Olen tehnyt Nose To Tail-kirjasta aivan liian vähän, osin ajanpuutteen vuoksi, mutta osin sen takia, että käytettävät raaka-aineet eivät ole niin tutut minulle. Mikä on sääli. Hendersonilla on laaja kirjo mm sisäelinreseptejä, sellaisia, joita nykyään ei paljon arkiruoanlaitossa käytetä. Minullekin lapsuusmuistoissa on ainoastaan maksa, josta äiti paistoi viipaleita ja kaveriksi sipulirenkaita. Isä taisi puhua munuaisista herkkuna ja minäkin niitä joskus paistoin paahtoleivän päälle.

Tässä reseptissä ei ole kyse sisäelimistä. Sen sijaan welsh rarebit tai rabbit on yksi versio englantilaisesta pikkuherkusta eli eräänlaisesta lämpimästä juustoleivästä. Siinä juusto sekoitetaan muiden aineiden kanssa, kaadetaan paahtoleivän päälle ja grillataan kuumaksi.

Käytin tähän Shepherd's Neamen tummaa olutta (Guinnessia ei ollut saatavilla) sekä juustoina ne mitä kaapista löytyi eli puolet cheddaria ja noin puolet kermajuustoa ja taisi siinä olla goudaakin mukana.

Väri ei ole kovin houkutteleva, mutta maku on kerrassaan loistava! Juusto tuo umamia, olut kivaa mausteisuutta eikä tule läpi liian paljon. Voileipien kaveriksi kannattaa tehdä raikas salaatti.

Niin, ja Englanti on välierissä, jippii!

Walesin jänö, eiku...

Welsh rarebit
kuudelle
Nokare voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl sinappijauhetta
1/2 tl cayennepippuria
200 ml Guinnessia tai muuta tummaa olutta
1 pitkä liraus Worcesterkastiketta
450 g cheddarjuustoa
4-6 paahtoleipää

Raasta juusto valmiiksi tai käytä kaupan valmisraastetta.

Sulata voi kattilassa tai paistinpannussa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja anna niiden kypsyä kunnes se hieman tuoksuu paahtuneelta, muttei ole vielä ruskistunut. Lisää sinappijauhe ja cayennepippuri. Sekoita tai vispaa mukaan Guinness ja Worcesterkastike. Sulata joukkoon juustoraaste.

Kun juusto on kunnolla sulanut ja ainekset tasaista massaa, ota kattila pois liedeltä ja kaada massa matalaan laakeaan astiaan. Anna asettua ja jäähtyä hieman.

Laita uunin grillivastus päälle.

Voitele paahtoleivälle noin sentin kerros levitettä ja paahda leivät, kunnes levite hieman paahtuu ja kuplii.

Tarjoile lämpimänä ja salaatin kera.

Tupla-stout

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti