perjantai 13. heinäkuuta 2018

Resbaladera (Russia 2018)

Kun tekee esimerkiksi ranskalaista ruokaa, on reseptien löytäminen todella helppoa. Ranskalaisia reseptejä löytää niin netistä kuin kirjastosta. Minunkin keittokirjahyllyssä istuu muutama ranskalaisen keittotaidon kirja.

Mutta joskus reseptejä saa metsästää. Näin kävi Panaman kanssa. Se on pieni maa, joka tunnetaan kanavastaan ja joistakin papereista, mutta entä ruoka? Tyypillistä karibialaista tai latinovaikutteista ruokaa. Instagramista löysin leipomon (Miranda Bakery & Cafe), josta ongin idean tehdä "panna cotta de guineo" eli banaanipannacottan. Ja teinkin, mutta siitä tuli ihan vauvojen banaanimössön makuista. Ei ollenkaan samanlaista kuin kuvissa, eikä kovin vakuuttavaa... Se tarvitsisi vähän tuunausta.

Sen sijaan tarjoan teille resbaladeran, joka on suosittu juoma Keski-Amerikassa. Se muistuttaa kovasti horchataa, jota tein edellisten kisojen aikaan. Resbaladera on kuitenkin tuhdimpaa kuin horchata, sillä tähän käytetään riisin lisäksi ohraa. Henkilökohtaisesti pidän horchatasta enemmän sen keveyden takia, mutta resbaladeraan en saanut makuja tasapainoon. Tarvitsee vielä hienosäätöä.

Muskottipähkinää en laittanut sillä en voi sietää sitä. Mutta laita sinä, jos tykkäät!

Panaman resbaladera

Resbaladera
noin 2-3 litraa
2 dl pitkäjyväistä riisiä
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
2 kanelitankoa
vettä
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl muskottipähkinää
ripaus jauhettua neilikkaa
1 l riisi- tai kauramaitoa


Laita riisi, ohjaryynit ja kanelitangot kattilaan sekä 9 dl vettä. Keitä 20 minuuttia välillä hämmentäen. Lisää vettä jos kuivuu liikaa.

Ota sitten kattila pois liedeltä ja lisää sokeri, vaniljasokeri, muskottipähkinä ja neilikka sekä 7 dl vettä. Ongi kanelitangot pois.

Surrauta rakenne sileämmäksi sauvasekoittimella. Siivilöi massa, jotta saat riisin ja ohran nesteet talteen. Lisää toiset 7 dl vettä siivilöidyn massan läpi ja painele massaa kauhalla.

Sekoita saatuun nesteeseen riisi- tai kauramaito. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vielä sokeria ja kanelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti